sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen aikaan

Mie oon ottanu ihan rennosti tekemättä oikein mitään ja kuitenkin on jotain tullut tehtyä. Torstaina siivoiltiin miehen kanssa ja paikat on edelleen suht järjestyksessä. Joka päivä on siis jotain pientä tehty. Eilen olin niin ahkerana aamulla et miula oli jo puoli 11 ruoka valmiina. Tosin olin jo ite heränny ajoissa ni ei se hassulta tuntunu, paitsi miehestä.

Vaatekaappeja pitäs siivoilla ja ikkunoita pestä yms. Taitaa olla maanantain hommia semmoset, pakko saaha kuitenkin noita isomppia hommia ees joku tehtyy nyt vapaalla ollessa. Tänään mennään kylille, joten tänään ei sit tehhä mitään. Otan mie varmaa virkkuut mukaan. Rauhalliseen tahtiin on tullut niitäkin tehtyä. Tallennuksia on tullut katsottua pois nyt kun aikaakin on ollut melko kivasti. Olen kouluhommiakin saanut hieman tehtyä. Kaikkea siis verkkaiseen tahtiin.

Tänä aamuna ompelin Jonnalle mekon ja hamettakin tuli tuossa jo aloitettua.
Oon miettiny pitäsköhän itelle tehhä uus esiliina alkaa nuo edelliset olla niin kauheen näkösiä. Tää ajatus tuli siitä että maanantaina meinasin tehhä suklaakakku telamiinan.

Eilen taas tein karkkipaperikukkasia ja siivoilin miun jemmoja. Nyt taas mahtuu uusia juttuja talteen. Kovasti polttelee tuo kahvila roombox, mutta jostain syystä en oo saanu itteeni tekemään siihen mitään.

Nyt taijan mennä vaihtaa päivävaatteet kun tuli tuo aamukahvikin jo nautittua. Sit pakkais Jonnalle vaihtovaatetta mukaan jos vaikka ulkoilemaan tänäänkin mennään :)

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihana mekko! Tosi kiva kangas. Joo, pitänee laittaa tosi kuumaan pesuun ne liivinsuojat ens kerran kun tuntuu että ne kovettuu vähän. onneksi teillä on rokot menny jo, sairastelu on niin voimia vievää. hyvää pääsiäistä!

Hanna kirjoitti...

Minustakin oli tosi mielenkiintonen juttu ja kyllä kävi sääliksi niitä vauvoja kun luki millasissa oloissa ne elää. Täytyy kiittää onneansa, että asutaan suomessa ja että täällä ei tehdä murhia siksi että vauva onkin tyttö. Järkyttävää ajatella että lapsia murhataan sukupuolen takia (tai minkään muunkaan syyn takia). Tuntui tosi hassulta laittaa pakettia ihan vieraaseen paikkaan ihan vaan lehti-jutun ja netin perusteella..

Hanna kirjoitti...

Se tilaus piti maksaa ennakkoon ja tilasin 3 päivää sitten... Vieläkin siellä lukee että "odottaa maksua". Oudon hitaita pankit. Eli siinä menee varmaan toukokuulle ennenkun saadaan se paketti perille. :) Kiva päästä sitten harjottelemaan miten tekis koruja ja magneetteja. Voisi keksiä muitakin mitä tehdä kuten vaikka joulukuusen koristeita ym.

Kirsi kirjoitti...

Ajattelin ettei siulla kuitenkaan ole muuta tekemistä niin haastoin sinut. Kurkkaa blogiini.